IV ja hikeä pukkaa

Aamupala oli mainio. Kelpo hotla. Kiva oli tarjoilijalikkakin. Aamupala naamariin ja sitten kohti tourist infoa. Haikkikartta oli unohtunut jostain ihmeen syystä ravintolaan ja niin saatiin ensin kävellä kylille ennenkuin päästiin polulle. Edessä oli reilu kuusi kilsaa suuntaansa ja nousua 700m Lac de l'Ouillette järvelle. Varmaankin ohuesta ilmanalasta johtuen ekat sata metriä nousua olivat rankkoja. Alavan maan kasvatit nousivat pihisten ja puhisten kuin veturit polkua pitkin.

Polku oli lähes umpeen kasvanutta mutta se ei viikinkiä pelottanut. Ihmetytti kyllä hieman, sillä haikkaus on ainakin muualla Alpeilla todella suosittua. Ähinä ja puhina muuttui kiroiluksi puolivälissä kun selvisi että polku on kiinni. Onneksi sitä taivastellessa perässä tuli ranskalaispariskunta joka ymmärsi mitä lapussa luki. Siirryttiin pienempää välipolkua toiselle polulle joka oli auki.

Vaikka nousu aiheutti rajua perspiraatiota, eikä siihen ollut syynä edellisen illan liian monet oluet, oli nousu vaivan arvoinen. Maisemat matkalla olivat todella upeat. Olen pyörinyt Alpeilla paljon, ja tämäkin paikka jää mieleen. Ylhäältä löytyi järvi ja sen rannasta kahvila. Paikkaanhan olisi päässyt hissilläkin. Syötiin pikku välipala ja kierrettiin järvi ennen alasmenoa.

Järvi oli kalastajien suosiossa. Rantaviiva oli ihan mustana pikkukalaa ja pari kalastajaa sai n 40cm mittaisia taimenen tapaisia kaloja. Mutta mikään lohilampi se ei ollut, vaan ihan niitä sai kalastaa ja nähtävästi syöttikin piti olla kohdallaan.

Alaspäin mennessä maisemat olivat uskomattomat. Ihan sama kuin passoa noustessa, ylöspäin mennessä menee tavallaan vuorta kohti eikä näe maisemia niin hyvin kuin alas mennessä. Alaspäin mentiinkin kevyellä askeleella. Sitten hotlalle ja pikku lepo. Päätettiin ottaa kolmas yö ja kokeilla alamäkipyöräily. Managerille heitettiin läppää ja tinki 20€ veke kolmannesta yöstä. Kumpikaan kaupan osapuoli ei tosta kahdestakympistä konkkaan mennyt, mutta hiton hyvä jäbä ja teki koko ajan duunillaan asiakkaalle hyvän mielen. Paikassa on downhill ja all mountain reittiä 150km. Eli aika isoa tämä laji.

Kaupungille lähtiessä kävin tsekkaamassa Ducatiin tulleen vian. Edellisenä päivänä olin huomannut että tavarateline on halki. Mutta väsymyksestä johtuen en silloin jaksanut siihen kiinnittää huomiota. Vika ei ollut varsinaisesti Ducatissa, vaan Ingvar Kampradilta siihen hankkimassani tavaratelineessä. Täytyy reklamoida kun pääsee Suomeen. Maksoi kuitenkin liki 10€ eikä kestänyt kolmatta High Speed Touring passohakkausta kunnialla loppuun saakka.

Sitten vuokraamon kautta varaamaan downhill-pyörät ja messuille. Sähöfillarimerkkejä oli paljon ja malleja vielä enemmän. Osa kuin perinteinen pyörä, rajuimmat kuin crossipyörä. Kotarikin oli paikalla Freeriden kanssa ja koeajorata kutsui. Rataa vaan kasteltiin koko ajan pölyn estämiseksi enkä oikein viitsinyt lähteä kuraamaan vaatteita. Isoa on sähköfillarointi. Mutta ehkä ristiriitaista. Joo, näissä mäissä ymmärrän että sähkömotilla sellasetki pääsee pyöräilemään joilla ei muuten kunto riitä. Mutta eikös tarkotus ole urheilla. Vielä ehkä omassa päässä mennään perinteisempää linjaa. Varsinkin jos käyttöpaikkana ei ole Alppien kaltaiset mäet. Mutta isoa touhu täällä on.

Syömään päädyttiin Quicksilverin urheilukauppaan. Olivat laittaneet Roxy Cafen samaan paikkaan, hauska idea. Hyvät hampparit siitä sai. Sitten vielä kylillä partiointia ja koeajo puuducatilla. 999 ei ole oikein koskaan osunut itelle, eikä tässäkään ajoasento tuntunut luontevalta. Jotenkin stongien ja penkin väli on vaan liian pitkä.

Appsi keräsi päivän suoritteet nippuun, 23,2km kävelyä/haikkausta liki kilsan korkeuserolla. Aikaisin nukkumaan jotta jaksaa ajaa pyörällä mäkeä.