Alpit 2015 HST - osa 2.

28.6. Vähän enemmän nunnilla oli aamupalaa kuin kaksi kalaa ja viisi leipää. Mutta ei kyllä paljoa enempää. Tämä oli reissun ylivoimaisesti heikoin aamupala. Jos haluaa muutakin kuin hengenravintoa, en suosittele hotelli Orsoline Cortinaa vaikka se puitteiltaan mahtava onkin. Arabbaan olisi muutaman passonkin kautta vain parin tunnin siirtymä, niin päätettiin lähteä Mount christalin päälle maisemia ihailemaan ja muutama lähipasso ajamaan kamojen jäädessä vielä nunnille säilöön. Sääkin oli vallan mainio. Ensimmäinen nousu reiluun 2200m meni nelipaikkaisella tuolihissillä. Nauru repesi kun siitä kolmeen tonniin vievä hissi löytyi. Tekniikka oli ehkä 15v vanhaa Doppelmayeria, mutta tuolien sijaan vaijerissa roikkui 60-luvulla tehtyjä sukkuloita. Peräpuikon näköinen eikä juuri isompi puikula kuljetti niukin naukin kaksi kerrallaan seisoma-asennossa ylös. Ei kai noita montaa vuodessa putoa kun kerran niitä käytetään. Mutta sanotaanko että jos yhtään tekniikkaa tuntee, ei sukkulan hitsaussaumat ja muut ihan eniten luottamusta herättäviä olleet. Eikä tämä kyyti sovi jos yhtään on ahtaan paikan kammoa tai korkeuspelkoa. Nousu oli huima ja huima oli rinnekin. Alppien jyrkin merkitty laskureitti. Kiipeilijöitä hissi vei tasaseen ylös, valjaissa vaijerivarmistuksella yläasemalta pääsisi vielä liki 300m ylemmäs. Yläasema oli kahden huipun välisellä harjanteella tarjoten todella upeat näkymät 180-astetta molemmille puolille. Kannattaa käydä jos nurkille sattuu ja sää on kirkas! Alas päästyämme ajoimme Misurina-järvelle, kevyt lounas rannassa maittoi aamupalan jälkeen ja sitten muutaman mutkatien kautta takaisin Cortinaan. Toimivaa bensistä ei meinannut löytyä koko kaupungista. Ilmeisesti jokin lakko tms oli meneillään, syy ei selvinnyt mutta jonoa riitti toimivalla asemalla. Tavarat nunnilta kyytiin ja Passo Giaun ja parin muun kautta Arabbaan. Arabban seuduilla olin viimeksi 2010, tämä on ehkä oma suosikkialueeni Alpeilla. Jokainen tie on vähintään hieno. Ja niitä on paljon. 50km säteen jos harpilla piirtäisi, osuu varmaan ainakin 20 passoa alueelle. Majoitus randomilla hiihtochalee Baita Antliaan. Tämä oli hieno. Todella ystävällinen palvelu, uudehko talo, parkkihalli, iso huoneisto, aamupala, kahden saunan ja altaan kylpyläosasto jne. 86€/yö kahdelta. Painuttiin kylpylään ja poreammeessa päätettiin että jäädään tähän kahdeksi yöksi. Illalla kävellen kylää kohti ja vastaan tuli Miky's Grill niminen ravintola, mainosti Michelinpaikkana. Kallein pääruoka oli 20€ joten siihen parkkiin. Siitä tuli reissun kallein ilta edullisista hinnoista huolimatta. Viinipulloa, oluita, snapseja ja ruokaa vatsat täynnä hiivittiin takaisin majoitukseen. Miky'siä voi myös suositella jos Arabbassa yönsä viettää. Päivä oli upea alusta (aamupalaa lukuunottamatta) loppuun.

29.6. Jos mulla oli ensimmäisenä aamuna meri-ilma tehnyt tepposet, nyt vuoristoilma iski viiveellä Pasiin. Mopot saatiin käyntiin vasta joskus klo 11 jälkeen ja siitä lähdettiin. Päivän aikana ajettiin varmaan lähes 10 passoa. Oltiin viiden jälkeen Antliassa ja parin kokiksen jälkeen saunaosastolle. Laaksoissa lämmintä oli lähes 30 ja ylhäälläkin auringossa oli voimaa. Mutta jostain syystä tästä muodostui reissun ainoa a-holiton päivä. Eilistä lukuunottamatta 2-4 tuoppia kyllä riitti joka päivä, mutta tänään ei maistunut. Varmaan joku nunnista tarttunut katumus iski päälle. Arabban kirkkoa vastapäätä olevaan pitseriaan mars. Pitsa oli hyvää, mutta likat kusetti leivissä. Joku 6 palaa leipää leipäkorissa maksoi laskulla 8€. Alkuruoaksi otettiin joku ilmakuivattu lihalautanen joka oli runsas ja kuitenkin hinnaltaan samoissa noiden känttyjen kanssa. Laitettiin paikka boikottiin, kyllä niitä nyt varmasti harmittaa :) 

30.6. Kohti Livignoa Stelvion kautta. Kun vuorten syleilystä Passo Pordoin ja Via Carezzan kautta laskeuduttiin Bolzanoon, vastaan hyökyi sellainen lämpöaalto joka tuntui kuin kuumailmapuhaltimella olisi puhallettu kohti. Via Carezzan varrella oli pieni Lago di Carezza, en ole ikinä nähnyt niin hienoa vihreänä/turkoosina kimaltavaa vettä kuin mitä se auringossa kylpiessään oli. Jälkikäteen vähän harmittaa ettei jääty kuvaamaan sitä. Bolzanossa oli tietenkin ruuhkaa niin kuin Italian kaupungeissa aina. Kesti kauan päästä motarille, mutta eipä sielläkään enää viima viilentänyt. Lämpöä oli mittariston mukaan 32.  Meranosta käännös tielle SS38. Stelvio oli tapansa mukaan ruuhkainen. Reissulla moottoripyörien ja erityisesti Bemarin GS-mallisto moottoripyörän kaltaisena kulkineena oli ollut hämmästyttävän runsas. Mutta niin oli ollut sukkahousumiestenkin. Mutta Stelviolla vasta noita kaikkia riitti. Ajamisesta ei voinut puhua kun fillareita, autoja ja muita motorisoituja kulkineita oli vaan liikaa. Stelvion maisemat on tietenkin hienot. Itselleni tämä oli nyt kolmas kerta siellä ja tuli tunne että riittää. Se on hieno, mutta suosionsa vuoksi ihan niin kuin menisi Kaivariin kahville. Pirunmoista köröttelyä vaikka raivopäisesti porukkaa ohiteltiinkin. Ylhäällä syötiin Italialaisittain ylihintaiset huonosti tehdyt gulassit, onneksi viihdettä tarjosi vartin kestänyt Goldwingin parkkeeraus. Emmätiedä meinasko kuski että vuori kaatuu jos sen väärin jättää vai mikä, mutta hankalaa oli. Alas toista puolta ja KPS metodilla Umbrailpassin sijaan Passo Foscagnon kautta Livignoon. Livignossa ei olekaan aiemmin tullut käytyä. Laaksossa on oma ilmapiirinsä. Bensan lisäksi ei oikein muut tuotteet mitenkään erityisen edullisilta tuntuneet. Parfymeriasta kuitenkin löytyi laaja valikoima DUCATI-merkkisiä miesten edt- ja partavesiä. Yksi ducati fight For Me kokeeksi mukaan Carolina Herreran Chicin kanssa. Pari paitaa piti ostaa, edelliset kun oli lentäneet roskiin, vastassa oli sellainen vaatemyyjä jollaisen tapaisi mieluusti Suomessakin. Taas löytyi hyvä ruokapaikka, tarjoilija tosin vähän möhli mutta tarjosi sitten grappaa korvikkeeksi. Kelpasi taas pistää päätä tyynyyn.

1.7. Alunperin aiottiin ajaa vielä muutama passo. Mutta koska lämpöaallon luvattiin vaan kasvavan ja Saksassa koult olivat juuri loppuneet = lomakausi alkanut, niin päätettiin lähteä jo ylöspäin. Ducatille vaan joku oli käynyt kertomassa että nyt lähdetään Italiasta kohti Suomea. Se ei halunnut. Ymmärrän, mutta kun akku jo selvästi oli parhaansa pyöritellyt, alkoi minullakin jo hieman mietityttämään. Sitten yhtäkkiä tulille ja kävi kuin ööö - Honda. Muutaman kerran oli nykimisiä ja jotain pientä esiintynyt ilman starttivaikeuksia. Niitä oli myös Hondassa, joten olimme laittaneet huonon bensan piikkiin. Nyt oli kuitenkin aika lähellä että akku kesti, onneksi kesti. Livignosta tunnelin kautta ulos ja Flüelapassin kautta Davosiin. Sveitsissä on kyllä upeat tiet. Asfaltti on kuin uutta. Mutta mopoja ei missään. Sveitsin mopovastaisuus ja nollatole ylinopeuksiin on tiedossa, mutta jos kohta Italian puolella mopoja oli ylenmäärin, täällä niitä ei ollut - yhtään ainoata. Landquartista ajettiin pikkuteitä Feldkirchiin Itävallan puolelle. Muutoin jees, mutta olipa eteneminen hidasta ja alkoi olla KUUMA!  Passot oli sitten siinä ja taas autobahn alle. Bahnillakaan ei auttanut yhtään ajaa yli kahtasataa ja pitää takkia auki. Ilma oli 36 astetta ja viilentävä vaikutus puuttui, kuivatti vaan. Ajettiin silti aina tankillinen ja sitten tunnin tauko ilmastoidulla huoltsikalla. Autobahnilla nauratti Priukset. En tiedä millä moottorilla ne Saksaan niitä tuo, mutta 160 ne kulki bahnilla. Suomessa moottoritielläkään en ole nähnyt yli 90kmh kulkevaa Priusta. Majoitus otettiin lennosta Rothenburg ob der Tauber nimisestä kaupungista. Sekä majoitus, kaupunki ja ajoitus olivat sattumalta erinomaisia. Gasthaus Eberlein oli vanhan kaupungin kupeessa. Gasthausin isäntä erinomainen seuramies ja heti neuvoi kaupungin salat ja kaupunkijuhlan joka sattui sille illalle. Liki tuhat vuotta vanha kaupunki, muurien ja 42 vartiotornin ympäröimä. Taas osuttiin hyvää ruokaa tarjoavalle terassille ja hetki katseltiin kaupunkia. Valitettavasti aika ei riittänyt pidempään oloon täällä ja Gasthausin kautta puhdasta paitaa päälle ja juhlimaan. Juhlapaikalla olikin sitten kirjaimellisesti koko kaupunki. Tivoli jne sekä kuplahallin kokoiset olutteltat. Paikalliset repi kaksin käsin litran tuoppeja. Kaikki ihmiset silminnähden viihtyi vaikka turvallisuus-/järjestysmiehiä ei ollut ainoatakaan eikä edes anniskelualueita. On se kumma kun muualla kuin Suomessa hauskanpito onnistuu ilman valtiovallan isovelipitääotteessa-menoakin 13-henkinen pumppu veti saksalaista perinnemusiikkia ja nuorista vanhoihin. Pakko oli ennen puoltayötä irtaantua nukkumaan, seuraavaksi päiväksi oli vielä 640km helteessä.

2.7. Aamukympiltä bahnille ja lämpötila heti aamusta lupaavasti 28. Ruuhkaa aika paljon. Eka tankillinen vielä meni, mutta sitten iski stau. Ajettiin 5km todella hitaasti kaistojen välissä. Tie oli kolmikaistainen, mutta mikään ei liikkunut mihinkään ja ihmiset vetivät ovet auki ja nousivat autoista. Tämä hidasti splittaamista pirusti. Ilma 36 ja kun kaistojen välissä rekkojen lämpö, asfaltin kuumuus sekä oman mopon tuuletin puhalsi suoraan vasten, meno oli tuskaista. Kuin saunassa olisi nahkapuku päällä ajanut. Sitten tietyö alkoi ja kapea kaksikaistaisuus. Splittaamaan ei mahtunut ja hiki valui silmiin. Aralin huoltsikka oli samalla kohtaa, sinne jäähdyttelemään. Maattiin varjossa ja Pasi huomasi verkkoaidassa jalankulkuportin. Toisella puolella oli parkkis ja paikallismaantie näkyi parinsadanmetrin päässä. Kamat päälle ja paikallistielle, päästiin stausta pois. Sinnekin oli toki liikennettä ehtinyt, mutta 50-100kmh jono eteni seuraavat 15km ja sitten rampista takas bahnille. Luojan kiitos. Vielä Hampurissa oli sulattava stau, kun viiden jälkeen työmatkaruuhkaan sinne osuttiin. Lopulta kuitenkin Travessa ja Grüner Jägerissä. Syötiin, juotiin (colaa) ja levättiin. Saatiin kamat ja illalla puoli kympin jälkeen laivaa kohti. Jonossa oli jo joukko motoristeja ja kuulumisten vaihdon jälkeen todettiin että Sveitsin osalta oli tuuria. Jotkut oli hiljaisillakin, mutta ei vakiorööreillä poimineet sieltä 600€/pyörä sakot. Ja nehän maksetaan siellä heti tai mopo jää takavarikkoon. Uskomatonta. Yksi Nyrreltäkin palaava porukka löytyi. Näiden kanssa tarinaa jatkettiin laivalla kunnes baarit meni kiinni. Tässä kohtaa pitää avautua vähän. Osa porukasta ei ole vissiin ikinä kuljettanut prätkiä esim kärryssä. Mopot on kuin hämähäkinverkon peittämiä liinojen sojottaessa joka suuntaan. Yksikin gessumies kiristi raivopäisesti liinoja niin että homma näytti keskiaikaiselta kiduttamiselta - tiedättehän sen missä eri suuntaan vetävät hevoset repii raajat irti torsosta. Oltiin varmoja että se gessu on palasina pitkin autokantta kun Vuosaaressa ollaan. Mutta lujat saumat on Horstin robotti laittanut.  Siellä se oli ehjänä perillä. Liinashow oli niin huikeeta että väsyneinä naurettiin itsemme kippuraan eikä pystynyt edes kuvia ottamaan.

3.7. Toka päivä laivalla kului hyvin. Kannatti vetää pilkkuun baarissa, yhdeltätoista saunaan ja sitten brunssille joka kesti 13 saakka. Päivä oli jo yli puolessa. Lepotuolihuoneessa pyöritetään nykyään leffoja, joka edelleen lyhentää matkaa. Kannella kun oli aivan tolkuttoman hieno keli, pikku aurinkosessio vielä väliin ja jo sai laittaa päätä tyynyyn sekä tulppia korviin.

4.7. Pasi kävi vetäisemässä aamupalan. Vuosaaresta hänellä oli tiukka siirtymä Poriin jossa vielä enduron sprinttikisa Moto Rock Fest ajettavana. Hyvä lähteä sinne kahden viikon olutkuurin jälkeen. Oli kai todellakin hyvä kun päänahanmetsästäjät jäi ilman nahkoja ja Pasi piti kaljun skalppina itsellään. Ennen lähtöä laivasta naureskelin että kestääkö kortti taskussa kotiin saakka. Johan se kameratolppa räpsyi ennen Tikkurilaa. Mopolla toi ei nyt haittaa, mutta kyllä laittoi hermoja kireälle. On tää Sääntölä (ent nimi Suomi) ihan käsittämätön kyttäämö. Heti alkoi harmittaa niin että päätin olla ajamatta yhtään reissua täällä. Mieluummin maksan nekin alv plus polttoaineverot muualle. Niin, ja mittarin mukaan kyytiä oli 92kmh, josta mittarivirheen jälkeen ei ainakaan 90 enempää voinut räpsyssä olla. Kamalaa kaahausta.

Summary. Oli aivan mahtava reissu. Sää toki antaa osansa. Yksi kahden viikon reissu jatkuvassa sateessa on joskus historiassa tullut ajettua, ei siitä oikein hehkeitä muistoja ole. Mutta muutoinkin meillä oli tuuri myötä. Oikein mikään ei koko reissussa vastustanut ja matkaseurassa kaikki sujui yhteen hiileen. Pasin kanssa on MotoGP ja MXoN reissuja heitelty muiden reissujen lomassa joten näin arvattiinkin. Panigale osoittautui erinomaiseksi matkamopoksi. Oikea käsi meinasi puutui passolaskuissa Leogangin jälkeen, mutta siinä osansa oli vasemmalla kädellä jossa ei ollut täyttä voimaa käytössä ja oikealla joutui varmasti kompensoimaan. Ruuhkaa oli paljon, enemmän kuin oletin. Majoituksissa ruuhkaa ei tosin näkynyt, mutta tien päällä vaivasi. Lennosta suunniteltu reitti oli tälläkin kertaa hyvä. Navin romuja ei reissuun huolittu pilaamaan seikkailua, vaan paperikartalla mentiin. Toki kännyn Google Mapsista sitten majoituksiin lähempi lähestymissuunnitelma. Ajettiin rohkeasti erilaisia teitä ja se oli palkitsevaa. Tavaramäärä oli aika minimi ja käytettyä t-paitaa, alkkaria ja sukkaa lensi käytettynä roskiin. Pari kertaa pestiin jotain. Farkut ja mulla Jack Wolfskinin kevyt ulkoilupuku olivat sadepuvun lisäksi turhaan mukana kun säät oli näin hienot. Aika pienellä tavaramäärällä sitä ihminen selviää ja silti ei tarvinnut likaisissa retuissa kulkea. Reissu oli hieno.

Contourilla ja GoProlla kuvasimme videoita melkoisen paljon. Kunhan joskus aikaa on, teen vielä kolmososan editoiduista videoista. Hankin iPhone kutosen ennen reissua ja siihen muistikortinlukijan. Testasin lukijaa vanhalla puhelimella ja hyvin toimi. Tarkoitus OLI siirtää videoita jo reissun päältä majoituksen Wi-Fien yli pilveen säilöön. Vaan toisin kävi. Perkeleen Apple oli uusimmassa käyttiksessä estänyt heidän oman muistikortinlukijan käytön. Joku kallis langaton lukija on ainoa mikä uudemman käyttiksen kanssa toimii. Tämä on Applelta sen luokan ylimielistä ja kusipäistä käyttäjien yli kävelemistä että itsellä mitta täyttyi. Kotona on kaksi Maccia, kaksi iPadia ja laatikoista ja käytöstä löytyy vissiin 6kpl iPhonea, mutta nyt riitti. Opettelen vaikka väkisin käyttämään Androidia ja haistatan pitkät tuolla Applella jatkossa. Veetutti sen verran deletoida matkan varrella osa videoista että mahtuu loppureissu kortille.

Nyt vaan toivon että asiat järjestyy siten että jonkinlainen reissu onnistuu myös 2016. Jokaisen joka mopoa ajaa, pitäisi käydä välillä ajamassa ulkomailla ja tuntea miltä tuntuu kun saa vedettyä keuhkot täyteen ilmaa.