Kaasaritaistelu osa 673.

Ja vielä jatkuu. Päin honkia tietenkin. Avasin kaasarit vaihtaakseni pääsuuttimet. Kohokammiot olivat täynnä roskaa, tiivistemassa jota olin laittanut, oli sulanut kohokammioiden pohjalle. Aika yllättävää, että ylimääräinen ei jää vaan tursonneeksi makkaraksi saumaan, vaan liukenee bensaan. Kai nämä pitää vielä kertaalleen repiä pöydälle ja puhdistaa. Vanhat paistinpannut on muuten erinomaisia pikahuoltojen työkalu ja ruuvitelineitä.

Muutoinkaan suutinjumppa ei mennyt kokonaan putkeen. Kun vaihdoin pääsuuttimia, huomasin että yhden uuden reikä oli pieni. Jonkun aikaa ihmettelin, ennekuin tajusin. Muissa lukee 125 ja tässä yhdessä 72,5. Ykkösen ja seiskan ero on tosi pieni eikä tuota pilkkuakaan tahtonut paljain silmin erottaa. Niinpä tietenkin. Onneksi mulla oli jostain Hondan crossipyörästä jääneitä suuttimia ja nakkasin paikoilleen 132,5 kokoisen.

Ja sitten vielä synkkaus. Tyhjäkäynti parani heti kun läpät olivat synkassa. Aika lähelle no oli silmämäärin saanut synkattua. Jonkun verran noissa on vaeltelua eli synkka hieman muuttuilee kun kaasua räplää, ilmeisesti pitää vivuston akseleita koittaa rasvata. Silti jotain häikkää näissä vielä on, sen verran pörpöttää vaikka kaasarit on synkassa. Hondamainen hurina puuttuu.

Ei muuta kuin taas patteristo pöydälle. Ja löytyihän sieltä vikaa. Vaikea noita on todeta, muutoin kuin laittamalla nestettä aina johonkin koloon ja koittamalla toisesta päästä puhaltaa, josko tulee ilma läpi. Kakkosen tyhjäkäyntipiiri oli tukossa. Sitä sitten raivopäisesti paineilmalla puhdistamaan ja kaikilla mahdollisilla vaijerisäikeillä rassaamaan. Kaasarit kiinni ja ei käy kuin kahdella. RISTUS. Kohta nää sukeltaa järveen. Syvälle.

Pojan mönkkärin kaasari kävi myös auki. Siinä olen käyttänyt pienkonebensaa. Se ei muuten haise. Pitää hakea sitä lisää, koska tää bensankäry pumppubensan kanssa käy tavattomasti hermoon. Saapa nähdä jaksaako tätä kuinka paljon enää rassata sen jälkeen kun tämä kotiutuu.