Messujen jälkeen piti pitää yksi viikonloppu totaalivapaata. Ja sitten palata taas projektin kimppuun. Eräällä ystävälläni on MP-korjaamo Espoon Suomenojalla ja hän lainasi minulle säätöpalalaatikkoaan. Sain melkein kerralla kaikki välykset kohdalleen. Ihan tarvittavaa määrää ei ollut Villen laatikossa yleisintä kokoa ja niitä joutuu tilaamaan. Vaikka CB:ssä nenä painaa suoraan venttiiliä, erikoistyökalulla tässä saa vaihdettua nostinkupin päällä olevan palan ilman nokkien irroitusta.
Etukäteen moni ajatteli että seetien hionnasta huolimatta venoja ei juurikaan joutuisi säätämään. Vanhat venat olivat painuneet seetiin ja vaikka seeteistä hieman pois koneistettiinkin, uusi vena tavallaan korvaisi tuon materiaalin poiston. Väärin. Joka naula vaati säädön. Paljonkohan noi oikein alunperin kantoivat, kun keskimäärin neljä kymppiä ohuempaa palaa vaati, suurimmillaan 65 satkua.
Ja sitten myös sähköjen kimppuun. Meinasin aluksi vain vaihtaa liittimet, mutta jo aiemmin tunnistettu johtimien kuorien rikkoutuminen oli paljon oletettua pahempi. Vihreä maajohto oli sulanut johtonipun sisällä todella voimakkaasti, myös punainen virtajohto oli jonkun matkaa samassa kunnossa.
Kun johtosarjoja aukoi, lisää vaurioita paljastui koko ajan.
Lopulta revin kaikki teipit johtosarjojen päältä. Muutoin johdot olivat kunnossa. Mutta nyt kun sähköt on kokonaan auki, saan pääjohtosarjasta varmaankin reilu puoli metriä pois. Pirunmoinen tinaaminen noissa tulee, johtoja on kuitenkin jonkun verran. Mutta siistitään nyt sitten kerralla kuntoon kun on tullut aloitettua. Regulaattori ja vilkkurele tulee tankin takaosan alle. Kääräisen sinne alumiinipeltistä kiinnikkeet. Starttireleen sijaintia en vielä päättänyt. Sekin mahtuisi tuohon samaan tilaan tankin alle.
Pohdituttaa silti sijoittaa sitä tuonne. Periaatteessa tankin alle saattaa kerääntyä kaasareista bensahöyryä. Ja tuollainen ikivanha rele takuuvarmasti kipinöi. Ehkä starttirele on kuitenkin turvallisinta johdottaa takakopan alle akun kanssa samaan tilaan. Se on vaan tilana aika ahdas, mutta mahtunevat. Virtalukko siirtyy niin ikään kaasareiden taakse huomaamattomaan paikkaan. Huomaamattomuudella en hae muuta kuin että se on pois silmistä.
Se mikä lisäksi mietityttää, mistä syystä johtosarja on kärähtänyt. Mopossa toimi kyllä valot, vilkut jne, mutta mahtaako se enää ladata? Ja jos ei lataa, onko regulaattori ehjä? Saattaa olla vielä lisää yllätyksiä tiedossa. Toivottavasti ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti