Ensimmäisenä ostettiin laivaliput Finnlinesilla Travemundeen. Kansipaikoilla koska ainakaan itse en suostu maksamaan hyttipaikasta pyydettyä hintaa. Se ei vaan ole suhteessa tuotettuun palveluun n 130€ yöhinnalla. Ja koska laiva olisi Travessa 21.30 otin lähimmän hotellin satamaa. Hotel Grüner Jäger ja heille sopi että sinne jätetään laivakamat reissun ajaksi säilöön. Retkipatja, makuupussi ja retkityyny reppuun eikä niitä tarvitse raahata mukana.
Traven lisäksi etukäteen varattiin ainoastaan Leogangiin kahden yön majoitus, koska halusimme käydä kehutussa Bike Parkissa ajamassa downhilliä maastopyörillä.
Matkaan lähdettiin 2009-mallisella Firebladella sekä Panigalella. Bladen takakate on vielä sen kokoinen että siihen saa tavararullan kohtuudella kiinni. Panigalen takapenkki on pieni kuin pakastepitsa ja lisäksi muotoiltu, joten päätin uhrata takapenkin ja tehdä siihen tavaratelineen päälle. Ikean leikkuulauta ja vähän käsityötä, tuloksena oiva teline.
Noin viikkoa ennen reissua aloin miettimään viestintää. Ja vaikka kypäräpuhelimet onkin samassa neitimotoristikategoriassa turvaliivien, kahvalämppärien ja muiden "ei kaahareille"-tarrojen kanssa, tilasin kuitenkin ebaystä kypärän headsetit minulla jo oleviin Cobran radiopuhelimiin. Ne otettiin käyttöön vasta Alpeilla, mutta olivat kyllä mainiot. Nyt sai ajaessakin soitettua suuta, kerrottua ohituspaikat, vinkattua maisemista (=autoileva kissa tms) jne. Turvaliiviä en kyllä päälle laita niin kauan kuin heterokortti on taskussa, mutta radioista mieli muuttui.
22.6. jotenkin lähtö onnistuttiin venyttelemään siten että lopulta neljän jälkeen oltiin vasta Vuosaaressa. Ajettuamme laivaan suoraan sisään, perässä tuli yksi bussi ja sitten luukut laitettiin jo kiinni. Kannelle ne kai ajoi vielä irtoperiä. Mukana repussa oli tankoliina, jolla ja laivan liinoilla mopo kevyesti kiinni. Eikun lepotuoleihin, kamat kaappeihin ja kaljalle. Eka ilta menikin aika hujauksessa kanssamotoristien kanssa suuta soittaessa.
23.6. Laivakuolema. No ei ihan. Nykyään kaikilla on useita nettivälineitä mukana ja laivan netti on melkoisen hyödytön jaettuna kaistana. WhatsAppit menee läpi, ei juuri muu. Minulle ei aamiaisbrunssi maistunut jostain syystä ollenkaan. Siitä tuli kai 19€ croissant, pari kahvia vissiin sain nieleskeltyä. Iltapäivän puolella alkoi kroppa tottumaan meri-ilmaan ja lähdettiin salille. Laivoilla on saunan vieressä pieni kuntosali, jossa tulin vajaa tunti poljettua kuntopyörää, siihen päälle vähän punnerruksia jne. Ja saunaan sekä poreammeeseen. Päivä meni aika nopeasti ja Trave alkoi lähestyä. Kuten myös musta taivas. Taivas repesi sateeseen samalla hetkellä kun laiva ajoi aallonmurtajan ohi. Yritin ehdottaa sadepukua, Pasi pysyi tiukkana ja sanoi ettei parin kilsan vuoksi kannata. Eikä kannattanutkaan, koska sade meni käytännössä kokonaan ohi ennenkuin ajoimme laivasta ulos. Grüner Jägeriin nukkumaan.
24.6. Puoli kasilta ylös ja aamupalalle. Ihan perushyvä aamiainen tarjolla ja sen jälkeen baanalle. Trave oli tihkusadetta täysi ja taivaskin näytti tummalta. Mutta taaskaan Pasista ei saanut kaveria pukemaan sadepukua ja lähdin sitten ilman. Alkuun matkanteko oli hidasta, liikennettä ja märkä tie. Joku tippa vettäkin siellä täällä, mutta ei tarpeeksi että olisin viitsinyt pysähtyä ja yrittää ahdottaa sadeasua. Hannoverin jälkeen taivas alkoi seljetä, pilvistä muttei enää kosteata ja vihdoin pääsi laukottamaan peliä. Seuraavat pari tankillista menikin reippaasti. Yhden tankillisen keskinopeus oli ajotietokoneessa jossain vaiheessa 184kmh, kyllä siinä jo ajaa sai. Tietöitä oli melko runsaasti hidastamassa, mutta vain yksi stau. Se olikin pitkä, ajoimme 40min kaistojen välissä ennenkuin syy löytyi. Täysperävaunu kuormineen kumossa, kaidettakin lytätty pitkän matkaa. Kasselissa joku CLS Shooting Brake Mersu veti ihan lappu lattiassa. Ajoimme tämän perässä varmaan 20km. Mesekuski käytti osaavasti kaikki kaistat eikä himmaillut juuri ollenkaan. Hienosti toimi auto, mutta ei kuskikaan ihan amatööri ollut. Kun Füssen ja Alpit alkoivat lähestyä, havahduin yhtäkkiä etten ollut pitkään aikaan enää nähnyt liikennemerkkejä. Ei huomiokyky riittänyt enää kuin liikenteen seuraamiseen, siinä vaiheessa oli tultu vajaa 900km koko ajan niin kovaa kuin liikenteessä vain pääsi. Edellisellä tankkauksella oli päätetty ajaa Garmisch-Partenkircheniin yöksi. Reuttesta ensimmäinen passo Planseen kautta majoitukseen. Kiva ajettava pätkä, nätti ylänköjärvi reunusti tietä pitkän matkaa. Illalla syömään ja ruuan jälkeen löytyi kiva pikku pubi, jossa mukava emäntä hoisi tarjoilun ja tarinoinnin.
25.6. Hotel Schöne Aussicht Garni oli myös mukava. Aamupala hyvä ja hieno maisema kuuluisalle hyppytornille sekä vuorille. Koska meillä olisi tänään vain lyhyehkö siirtymä Leogangiin, kävelimme aamulla jokusen tunnin keskustassa. Tulipa tuolla mäkihyppymekassakin käytyä. Suomalaisia mäkiviikkojen voittajia oli liki puolet. Isot kuvat reunustivat stadionia kaikista tripla tai enemmän voittaneista. Lopulta liikkeelle, ensimmäinen maksullinen pätkä Wallgausta Vorderrisiin oli mukava mutkapätkä sulamisvesiuomaa mukaillen. Siitä Achenseelle, käsittämättömän hieno vuorimaisema ja isohko järvi niiden välissä. Zell am Zilleristä Gerlosstrasselle, joka oli jo oikea passo. Ruuhkaa vain aivan tolkuttomasti. Tätä ihmeteltiin tietullilla, toisella puolella alkoi homma selviämään. Pyörien määrä mieletön ja jokainen paikka täynnä Triumph-lippua. Neukirchenissä isot plakaatit ja selvisi että siellä oli meneillään maailman isoin Trumppamiitti. Ajo oli hidasta, joka paikka mustana mopoa ja autoa. Mittersilistä olin päättänyt ajaa vielä Kitzbuhelin kautta "takareittiä" Leogangiin. Se oli ehkä virhe, sillä ruuhkaisuus vain paheni. Lopulta kuitenkin löytyi Kleintödligung, maatila Gasthaus jonka olin varannut. Emännän ilme oli hyvin epäilevä kun kaksi motoristia tärähtää tontille. Myös muut vieraat olivat hieman varautuneen tuntuisia jostain syystä. Homma kuitenkin sujui ihmettelystä huolimatta. Illalla lainasimme maatilan fillarit ja löysimme Dorf Alm nimisen varmaankin Leogangin paikallisten suosiman ruokapaikan. Erittäin hyvä ruoka ja tarjoilu pelasi. Pihassa oli myös minigolfrata, hauska ruuan jälkeen bissen voimalla pelata rundi. Aikaisin kuitenkin nukkumaan ja aamulla mäkeen. Pasilla oli alamäkikokemusta nolla, ja ohi ajetut rinteet miestä hieman arvelutti - tonneko, fillarilla???
26.6. Aamupalalla jää suli muiden vieraiden, isäntien ja meidän välillä. Saksantaitoni riitti ja juttu alkoi luistamaan. Ei palvelussa varsin vikaa aiemmin ollut, mutta joku motoristivarautuneisuus oli. Aamupalan jälkeen kuuluimme selvästi perheeseen. Eikun mäkeen. Vuokraamo oli runsas. Fillareita ja varusteita todella runsaasti. Otimme vehkeisiin kympin maksaneen lisävakuutuksen, muutoin kaikki rikottu menisi omasta pussista. Pari ekaa laskua Pasilla meni aivojen kalibroimiseen, yritin neuvoa sen vähän mitä osaan. Kolmannen-neljännen laskun jälkeen homma sujui hienosti. Tilaa rinteessä oli ihmeen paljon. Toki reittejä useita, mutta parkkiksella pyöräilijöitä oli runsaasti. Rinteessä parikymppiset pussihousut sitten enemmänkin istuksivat. Näillä on samaa fiilistä kuin lumilautailijoilla. Vedetään kahdeksassa tunnissa kolme laskua ja loput seitsemän tuntia postaillaan. Ei mitään, kaikki tavallaan. Puoli kolmen aikaan oltiin jo punasissa mäissä, täällä punainen tarkoittaa jo melko vaativaa, yli metrin droppeja, aikamoista louhikkoa ja juurakkoa. Teknisemmän paikan jälkeen tuli helpon näköinen mutta kapea pitkospuuosuus, johon menin vauhdilla. Jotenkin paino kuitenkin jäi sivulle ja en saanut fillaria pidettyä linjalla. Puitten päälle oli pingotettu aitaverkkoa ettei puu olisi sateella liukas ja vieressä vajaa metrin pudotus. Tietenkin kun etunen putosi, se osui poikkipuuhun ja siitä suoraan vauhdilla tangon yli. Tiesin ettei tuonne sovi kaatua raajat edellä ja vedin kädet sisään. Aika kova tälli siitä tulia, kun puoliksi teräsverkkoon ja pitkospuun reunaan pää ja rintakehä edellä tömähdin. Siitä putosin pitkospuun viereen. Vasen käsi jäi itseni ja pitkospuun väliin ja heti alkoi tuntua että osumaa tuli. Keräilin itseni siitä rauhallisesti ja kannoin fillarin tasamaalle. Yritin lähteä liikkeelle mutta etujarrulevy oli 90-astetta lintassa, stongat vinossa, jarrukahva vääntynyt jne. Väliasemallekin matkaa piti alkaa etsimään keppejä joilla saisi jarrulevyä suoristettua sen verran että että rengas pyörisi. Käsi alkoi operaation aikana tykyttämään aika mukavasti, mutta liikkui, luita ei siis rikki - hyvä! Melko pitkä matka siitä tuli takajarrun varassa väliasemalle ja sitten hissillä alas. Pyörävuokraamo otti heti fillarin sisään ja laittoi uutta osaa. Operaation aikana käsi sykki sen verran että totesin ajamisen olevan siinä, jos meinaa huomenna mopoa ajaa. Pasi laski vielä ja puoli viiden aikaan takaisin maatilalle, suihku ja fillarilla Dorf Almiin. Poikkeuksellisesti sama ruokapaikka, koska se oli luultavasti kylän paras. Kaupasta pari olutta kotimatkalle. Talon väki ja osa vieraista istuivat aamiaistuvassa, menimme oluinemme mukaan ja hauskaa oli.
27.6. Aamiaisen jälkeen startti ja kohti Grossglockneria. Maksuportin jälkeen tuli selväksi että täälläkin pyörää riitti. Letkassa turvaliivien saattelemina yli 50mopon laumoja Triumpheja. Siispä ajoimme aina pätkän ja kun saatiin letka kiinni, aina tien sivuun odottamaan. Päällä oli vain 6 astetta lämmintä ja tunneleissa huokuva kylmyys mietitytti mustan jään muodossa. Ajettavuudeltaan tämä on erinomainen passo, joskin ruuhkaherkkä. Alas ajettaessa keli lämpeni laaksossa hellelukemiin. Gailbergstrassen kautta Plöckenpassille. Tutka kylässä, ei sanomista. Joku avoautoilija oli ohituksestani tuohtunut ja tehnyt jotain vikaa päässä eleitä, Pasi ohitti seuraavaksi vielä reippaammin :) Paluzzan jälkeen lähdettiin tietä SP123 Ovaroon. Todella kapea ränni, mutta mahtava tie. Pieniä ja kapeita tunneleita, useita tunneleita joissa näki ulostulon, eli jyrkkä käännös vuoren sisässä. Ja todella jyrkkää laskua Ovaroon. Ei missään nimessa kaahaustie, supermotolle sopivampi. Mutta näkemisen arvoinen ehdottomasti. Ovarossa taivas musteni ja minä revin lateksit päälle. Taivas oli todella synkkä ja Pasi puhisi että hän ei saatana ala alimmaisena olevaa pukua kaivamaan. N 5km päästiin tietä SS465 kun eteen tuli ravintola tien vieressä. Siinä oli joukko motoristeja sadetta pitämässä ja laitoimme pelit parkkiin. Samalla laakson toisesta päästä jo aurinko kurkki ja ei kun pastaa pöytään. Sade loppui ja matka jatkui kuivavan tien merkeissä. Hieno pätkä tämäkin ja lopulta jossain kohtaa Misurinaa kohti. Käännyimme kuiten Cortina d'Ampezzoon Tre Crocin ohi. Siinä tuli jo sitten oikeasti kaahattua. Tien pinta paikoin railoilla ja möykyllä, mutta näki ajaa aika hyvin. Cortinan hotelli olikin erikoinen. Loistokas, iso, hyvällä paikalla jne. Mutta nunnien pitämä. Meille kerrottiin että klo 24 ovet menee kiinni ja sen jälkeen ei ole sisäänpääsyä! Neuvotella voi kuulemma 15min jatkoajasta. Kaikkea on tullu vastaan, mutta tää oli eka lajiaan. Kaupungilla oli iso tapahtuma, Lavaredo extreme run maaliintulo. Jotku hullut oli juossu 120km ylös-alas noita vuoria! Jokunen suomalainenkin forrestgump siellä kannustettiin maaliin. Alunperin oli tarkoitus olla 2 yötä Cortinassa, mutta päätettiin että otetaan lyhyt siirtymä Arabbaan, toista yötä kotiintuloaikojen kahlitsemana ei vaan haluttu olla.
Jatkuu osassa 2. myöhemmin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti